Sain kuin sainkin pelastettua kuvat
Olin pidätellyt tätä paskaa hyvän tovin. Ajattelin että pidättelen vielä tämän yön, mutta suihkusta tultuani iski paskahätä sillä kaliiberilla ettei siinä enää turhia kyselty. Menin sitten vessaan ja aloin vääntää. Tunsin sieltä tulevan jotain elämää suurempaa, joten painoin hiukan sormellani välilihaa tarkistaakseni kokoluokkaa. Olihan siellä ihan tunnettavan kokoinen järkäle. Väänsin suhteettoman kovaa, ja sieltähän lopsahti melkein lenkkimakkaran kokoinen perkele. Tuon pökäleen mukana tuli sairaita pierunoloisa äänähdyksiä, joita en kuitenkaan pieruiksi luokittele. Ne äänet tulivat ennemminkin vatsasta ja kulkeutuivat vaan paskan mukana ulos. Yritin vielä rutistella jäljessä tulijoita ulos mutta tuossa taisi kyllä olla kaikki ruoat aika tiiviissä paketissa. Pyyhkäisin perseeni, mutta paperiin ei jäänyt kuin haivahdus ruskaa, eihän noin kookaat paskat koskaan mitään jälkeä jätä. Ihan kookas kyllä näin vähästä aikaa.
P.S. Jos joku ehti lukea parin tunnin sisällä niin näki että kuvaa ei ollut. Nyt onneksi sain pelastettua kuvat kännykän armottomasta vammaamisesta.

Harvoin saamme nauttia noin suuresta anaalitaikinasta. Suoraan sanottuna ihana PASKA.
VastaaPoistaRekkamiehen pastilli
Kuolen nauruun! :-----D Löysin just tän blogin ja selasin kerralla koko PASKAN läpi, luin myös suurimman osan kommenteista. Huutoitkunaurulla luin koko setin läpi ja myös nää " HYI VITTU OOT SAIRAS MEE HOITOO VITUN HOMO!!! " kommentit. Paskominen on varmasti yks maailman nautinnollisimmista asioista ja tää blogi oli kyl yks aamun pelastus, ihan paras! Luen jatkossakin ::::D Terveisin 19 vuotias anonyymityttö.
VastaaPoistaNo ei o kyllä enää mikään rekkamiehen pastilli tuo...Reggaemiehen ennemminki. Mielettömän kokonen puuppa!!! Tais olla anuli hellänä tuon jälkeen.
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaHYI HELVETTI SÄ OOT SAATANA VITUN SAIRAS KUKA KUVAA OMAA PASKAA ?!?!?!?!?!?!?!! HYI HELVETTI MEE HOITOON .
VastaaPoistaHieno :D
VastaaPoistaAinii, se piti vielä kysyä, että menikö ihan yhellä vetäsyllä alas? Itellä meinaa joskus pytti vähän jumittaa, jos tulee isompaa jöötiä.
VastaaPoistaEkalle:
VastaaPoistaKiitos kommentista, olihan tuo ihan valehtelematta ihan kookas.
19v anonyymityttö:
Kiitos sanoistasi, kiva kuulla että joku tykkää. Tervetuloa lukemaan.
Golden shit:
Outoahan tuossa oli ettei perseeni ollut moksiskaan tuosta, toisin kuin tämän päivän paskasta vaikka olikin huomattavasti isompi. Ja meni kyllä ihan ekalla alas vaikka itsekin pelkäsin ettei menisi.
Anonyymi:
Oletko nyt vähän tyhmä vai mitä? "kuka kuvaa omaa paskaa" No minä, kai sen näkee nyt vähän hitaampikin.
Kazaa:
Kiitos
-Shitelorder
HYIJUMANKAUTA!-.- HANKI ELÄMÄ PASKAMAAKARI (:
VastaaPoista