Varsin outo aamupaskendaakkeli
Kello on nyt melkein 15:00 ja paskoin tämän aamulla herättyäni. En saa tästä mitään tekstiä irti koska paskoin sen niin unisena ettei edes mitään muistikuvaa (kuvan lisäksi). Syvimmät pahoitteluni rakkaat lukijat.
31.1.2012
30.1.2012
30.1.2012_001
Yllättävä aamupaska
Mitä paskaa nyt taas, heräsin niin tyhjään suoleen etten olisi voinut kuvitellakkaan paskovani noin 20min päästä kunnon lastit. Hätä yllätti taas kerran minut pahemman kerran joten vessaan mennessä täytyi ottaa jo pari juoksuaskelta. Paska rymisti alas todella pikaisesti, joka johti muutamaan tahattomaan murahdukseen yllättävän painonpudotuksen takia. "Pökäleitä" tuli varmaan pari, ja loppu oli vain samaa vanhaa rihmastoa mitä viimeaikoina on tullut. Taaskaan kipuja ei pahemmin seurannut eikä suoritus muutenkaan ollut mitenkään vaikea tai epämiellyttävä. Paperiin jäi vain satunnaista jarrutusjälkeä mutta ei mitään kunnon splatteria. Haju oli kyllä vähän aiempia vahvempi, tai mahdollisesti nenäni ei vain ollut niin tukossa kuin ennen. Kuvan ottamisessa oli pieniä teknisiä vaikeuksia mutta sekin näköjään järjestyi ihan mukavasti loppupeleissä. Kiitti hei!

29.1.2012
29.1.2012_001
Viikonlopun sapuskat .zip muodossa
Jälleen kerran suhteellisen kovan viikonlopun jälkeinen tuotos kyseessä. Hätä iski todella yllättäen; Ehdin juuri istua koneella noin viisi minuuttia kun paine kasvoi räjähdysmäisesti rektumissani, joten vessaan piti ehtiä aika pikaisesti. Vähän niinkuin viimeaikoina on ollut tapana, oli tämäkin paska tuollaista riekaletta. Paska tuli ilman suurempia vaivoja, eikä oikeastaan jälkijunassakaan tullut kovin paljoa. Paperiin jäi vähän normaalia vaaleammat raidat, ja haju ei ollut mitenkään erikoinen. Taas melko tavallinen paska. Kouluarvosana 7
27.1.2012_002
Pahoittelen myöhästystä
Tuli märän pierun jälkeen, kiva yllätys...
Olin koko viikonlopun menossa ja nyt vasta sain tämän tänne, pahoittelen tekstin puutetta. Ensi kerralla sitten parempaa

27.1.2012
27.1.2012_001
Todella pitkään odotettu paska, uskomaton tyydytys päästää se vihdoin ulos
Tämä paskiainen oli tarkoitus paskoa jo eilen illalla, mutta en enää jaksanut käydä yöpaskalla vaan ajattelin että paskompas sitten aamulla kunnon lastit. Heräsin sitten mukavasti tapani mukaan myöhässä ja lähdin seitsemäntoista kofeiinipitoisen ADHD lapsen voimalla matkaan. Päivällä paskahätä kolkutteli koko ajan tasaisella syötöllä, mutta pakko se oli kyllä pitää sisällä kotiin asti. On nimittäin kolme asiaa joita teen mieluiten rauhassa: Saunominen, syöminen ja paskominen. Lähdin kotia päin kolmen jälkeen. Olen ennenkin maininnut tästä, mutta se on kyllä kummaa miten paskahätä tuntuu aina kasvavan potenssissa mitä lähemmäs vessaa pääsee. Kotioven avattuani heitin takin ja muut härpäkkeet lattialle ja ilmiinnyin vessaan. Istahdin alas, ja valehtelematta alle sekunnin päästä viidakon ruskea boa uiskenteli pöntössä. Pökäleitä tuli vain muutama, mutta sitäkin enemmän satunnaisia riekaleita. Jäin vielä rypistelemään loppuja perässä tulijoita. Niitä vielä satunnaisin väliajoin syöksähteli ehkä parin minuutin verran. Haju ei taas löytänyt tietä nenääni asti sillä ulkona oli varmaan -20c ja matka kestää kyrväkkeen alle puoli tuntia joten nenäni oli aika kuollut. Ensimmäiseen paperiin jäi muutaman sentin pituinen raita, toiseen vähemmän ja kolmas pyyhkäisy oli jo turha. Pesin jopa kädet. Kouluarvosana 8+, oikein mukava.
P.S. Kuva ei ole totaalisen paska (tai no sitäkin), vaa vesi on vaan paskaa sakeampaa.

24.1.2012
24.1.2012_001
Kunnon aamupaska taas kertaalleen
Menin tuossa 11:30 herättyäni paskalle odottamatta mitään erikoista. Istahdin pöntölle ja rentouduin. Rentoutumista ei kamalan pitkään kestänyt kun valtava pistävä kipu iski perseeseeni. Vaikka paska ei ollutkaan mitenkään erikoisen suuri, niin perseeni oli luultavasti vielä unenkaltaisessa tilassa eikä suostunut venymään ollenkaan. Ensimmäinen pökäle oli suhteellisen pitkä, ja se selvästi jatkuu vielä pitkälle putkistoon, ehkä suunnilleen saman verran kun on näkyvissä. Tämän jälkeen tuli vielä muutama salamatkustaja joita en tuntenut ollenkaan, pari vähän isompaa ja muutama pikkuinen. Pyyhkäisin perseeni muttei siihen paperiin kyllä jäänyt sen vertaa että olisi kolmatta kertaa tarvinnut pyyhkäistä. Haju oli aika klassinen, ei paha eikä hyvä. Vedin vessan ja pesin kädet.

22.1.2012
22.12.2012_001
Todella raskaan viikonlopun ainut paska, nyt tulee vähän paskempaa juttua koska olen vetistä paskaakin väsyneempi.
Kotiuduin reissusta noin 12:15 ja paskoin noin 12:30. Pökäleet ottivat tehtäväkseen raivota tiensä ulos heti kotiin päästyäni, josta olen kiitollinen sillä sitä ennen muutamaan tuntiin ei ollut mahdillista paskantaa ollenkaan. Ensimmäinen pökäle oli jälleen kerran huomattavasti muita isompi. Pienempiä tuli vielä jotain 3-4 kappaletta. Aika helposti tulivat kaikki, ja ainoa pistävä ongelma oli sen jälkeinen anaalin pistely/kutina. Haju ei tappanut puluakaan mutta paperiin jäi vähän reilummalla kauhalla annosteltu määrä. Pesin kädet.
P.S. Vastaan vielä kommentteihin ja taidan mennä nukkumaan

20.1.2012
20.1.2012_001
Ei mikään valtava, menettelee silti
Ihan minimaalinen hätä oli jo aamulla mutta olisin varmaan myöhästynyt pitkittyneen aamupaskan takia jos olisin tuota käynyt silloin paskomaan. Päivän aikana hätä ei oikeastaan vaivannut kuin vähän loppupäivästä. Kotiin päästyäni heitin leipägrilliin paistumaan vähän välipalaa ja aloin lukea lehteä. Heti kun lehden sain auki niin paine perseessäni nousi moninkertaiseksi, ja sillä hetkellä tiesin etten pystyisi odottamaan leivän valmistumiseen asti. Mietin kuumeissani mitä teen, sillä jos odottaisin että leipä on valmis niin paskoisin varmaan housuun, ja jos taas menisin nyt paskalle niin leipä palaisi mustaksi. Tein eeppisen kompromissin ja otin puolikypsän leivän paperiin ja kaadoin itselleni lasin mehua. Menin näiden varusteiden kanssa paskalle. Heti kun sain puraistua ensimmäisen palasen leivästä niin samalla ensimmäinen pökäle valahti alas. Kovin tiukassa ei paska kyllä ollut joten loputkin tulivat melko pikaisesti. Pökäleitä tuli yhteensä ehkä kolme, mutta kovin näkyville ei jäänyt paljoakaan. Hajua en oikein osannut sanoa kun tulin juuri ulkoa ja nenä oli vähän tukossa. Paperia meni kolmen pyyhkäisyn verran, ei mitään erikoista. Viimeistelin paskan ja leivän ja poistuin vessasta.

17.1.2012
17.1.2012_001
Aamu lähti taas kivasti käyntiin
Lähtö oli tänään vasta puolen päivän jälkeen, joten keitin sitten kahvia useamman kupillisen ja kostautuihan se taas kerran. Vatsassa alkoi kyllä kiertää jo kupin aikana, mutta oikea tappava hätä iskeytyi vasta n.tunnin päästä. Menin vessaan odottaen ripulia, mutta eihän se ollut aivan oikea oletus. Paska oli ennemminkin kuin vetistä puuroa. Vaikka se kuvassa näyttääkin jotakuinkin kiinteältä, niin ei se niin ole. Jos sitä menisi sormella tökkäämään niin läpihän se menisi siitä kuin lämpimästä voista. Paskamassa tuli senlaisella paineella alas, että se roiski vettä kasseilleni ja persposkilleni. Koko paskomisen ajan vatsani tuotti mitä oudoimpia ääniä, ja ne olivat paljon äänekkäämpiä kuin normaalit ribaleväänteet. En tosin kiinnittänyt siihen kamalasti huomiota sillä haju iskeytyi nenääni aika pikaisesti; Se haisi todella vahvalle, melkein kuin jollekkin mausteelle. En osaa kyllä tuomita tältä istumalta oliko se oikeasti paha haju vai ei, vahva se kyllä oli. Kun massa oli jo päässyt loppumaan, olin käymässä pyyhkimään mutta juuri kun sain paperin alas niin käteni osui pakaroihin ja kasseille lentäneeseen veteen. Näin on käynyt ennenkin, mutta se on joka kerta yhtä harmillista. Jännästi kyllä paperiin ei jäänyt paljoa paskaa vaan kaksi pyyhkäisyä riitti. Alas se meni yhtään valittamatta.
Ihan mukava aamupaska, 7½

16.1.2012
16.1.2012_001
Taas melko pieni paska, isoa odotellessa
Aamulla jo vatsassa vähän väänsi, ja meninkin istuskelemaan vessaan mutta eihän sieltä mitään tullut pieruja lukuunottamatta. Koko juttu unohtuikin sitten loppupäiväksi kunnes 18:00 aikaan ailko se jyskyttää sopivalla voimalla. Menin sen sitten paskomaan pienen pohdinnan jälkeen. Ensimmäinen sarja tuntui ihan kookkaalta, mutta jos ihan totta puhutaan niin kaikki paskat tuntuvat pieneltä tuon viimeviikkoisen jälkeen. Selailin kännykällä nettiä ja siinä sivussa pieniä pökäleitä putosi vielä kaksi kappaletta. Jäin vielä joksikin aikaa istuskelemaan ja perseestäni rupsahti pierun sivutuotteena vielä muutama riekale, jotka tuossa kuvassakin kelluvat päällimmäisinä. Kuva on kyllä paskempi kuin pöntön sisältö joten pahoittelut siitä. Vaikka paska olikin ollut aika normaali tähän pisteeseen saakka, niin pyyhkiessä tulikin pieni yllätys; Paskaa jäi paperiin pienen rotanraadon verran, ja kun pyyhäisin toisen kerran niin 3/4 siitä. Kolmannella ei enää jälkeäkään paskasta. Olin lievästi hämmästynyt tästä, joten unohdin pestä kädet. Perseessäni muuten poltttelee oudosti nyt paskan jälkeen.

15.1.2012
14.1.2012_001
Hätäinen iltapaska
Takana todella pitkä ja rasittava päivä ja ajattelin rentoutua iltapaskalla. Hätä oli yllättävän kova paskan kokoon katsoen, mutta ei silti mikään kamala. Aivan paskomisen alussa päästinkin pönttöön aivan sairaalloisen äänekkään pierun. Hajua se ei aiheuttanut paljoa mutta kivasti kaikui pöntöstä. Paskakin teki tuon jälkeen tuloaan joten en pistänyt vastaan, sillä sitähän varten olin vessaan tullut. Ensimmäinen pökäle oli kyllä aika kookas, mutta sitä ei tuossa kuvassa näy kuin vilaukselta. Kipuja ei mitenkään villisti tullut, vaan mukavia paskalle ominaisia suolenlevitystuskia. Pökäleitä tuli vielä muutama, jonka jälkeen mahtava pierustreakki sinne paskojen väliin. Näiden pierujen ääni on mahdoton kuvailla, mutta ne olivat erittäin kimeitä mutta silti pierun äänen säilyttäviä. Tämän bargen jälkeen tuli vielä muutama melko pieni pallero, mutta ei mitään suurempaa. Pyyhkimiseen ei kulunut paljoakaan paperia, kaksi pyyhkäisyä. Aika tavallinen paska oikeastaan, 7-

13.1.2012
13.1.2012_001
Kaninpaskaa taas
Hätä ei oikeastaan ollut edes mitenkään kova, mutta peläten tuota edellistä uudestaan menin silti paskalle. Istuin vessalle ja aloin toiveikkaana työntää. Ensimmäinen pallero tuntui melkoisen isolta, ainakin reilun golfpallon kokoiselta. Näitä suunnilleen tuon kokoisia/puolet tuosta tuli vielä noin 5-6. Pyyhkiminen ei aíheuttanut mitään ongelmia eikä hajukaan ollut ollenkaan paha. Kouluarvosanaksi annan 6, aika turha paska. Pesin kädet.

11.1.2012
11.1.2012_001
Silmitön pökäle, mitä muuta voin edes sanoa
Tätäkin paskaa ennen olin päästellyt mitä kuolettavimman hajuisia pieruja. Olin polkemassa suht lähellä asuvan kaverini luota kotia, ja tie oli erittäin töyssyinen ja muutenkin erittäin paska ajaa (lunta nääs). Pääsin sitten kotia ja siirryin aika pikaisesti hotelli helpotuksen tilikirjoihin. Heitin pikaisesti päällimmäiset vaatteet vessan lattialle ja istahdin vauhdilla alas, sillä paska oli jo kovaa vauhtia tulossa. Aloin vähän työntää, mutta mitäkö vittua, Paska ei ollut liikkumassa mihinkään. Mietin hetken josko töyssyisä pyöräily kylmässä olisi tiukentanut suoleni mutta ei... kyse ei suinkaan ollut siitä. Yritin ensimmäiset 5 minuuttia työnnellä sitä ulos, mutta se ei tullut aukkoa pidemmälle. Lievä paniikki heräsi näillä hetkillä, ja tekstasin kaverilleni kyseisestä tilanteesta. Suosituksena oli laittaa jotain repäisevää taistelumusiikkia soittimesta, ja hetken ähistelyn päästä noudatin nöyrästi tuota ohjetta. Laitoin tulille raskaampaa musiikkia ja aloin vääntää naama hiessä valot poissa. Viisi minuuttia oli taas kulunut edellisestä tarkistuksesta ja paska oli siirtynyt ehkä puoli senttiä/sentin. Pökäleen välistä kuului sekä tuntui selvästi karkaavaa ilmaa, joita pieruiksikin kutsutaan. Tätä vaihetta jatkui muutama minuutti, mutta se ei kyllä ollut hievahtamassakaan tuosta. Tässä kohtaa heräsi oikeasti vähän isompikin pelko, sillä suoleni oli venynyt aivan suurimpiin mahdollisiin mittoihin. Paska oli nimittäin aivan päästä aika lailla paksumpi. Kokeilin kädellä välilihasta, ja tunsin paskan selvästi sen läpi. Kokeilin myös aukon vierestä pakarasta sekä sen takaa ja paska tuntui selväsi hyvin kaukaakin. Yritin vielä sulkijalihaksillani epätoivon vallassa leikata palasen siitä irti, mutta se nyt olisi ollut sama kuin metallin leikkaaminen suolakurkulla. Väänsin vielä jonkin reilun viitisen minuuttia, kunnes tunsin sen otteen vihdoin hellittävän. Paska alkoi valua erittäin hitaasti alaspäin, ja rektumini oli venynyt niin pitkälle että pelkäsin sen oikeasti repeävän. Vihdoin tunsin paskan tulevan alas, ja annoin viimoisen erittäin voimakkaan työnnön joka oli oikeastaan hyödytön, sillä se päässä oleva muurinmurtaja oli tehnyt suolenaukostani entisen. Paska solahti yhtenä pitkänä käärmeenä pitkälle putkistoon, mutta jäi silti parhaansa mukaan esille. Tuo paska siis jatkuu oikeasti pitkälle, ja yritinkin kartoittaa vähän sitä kokoluokkaa tuolla jälkimmäisellä kuvalla mutten millään nähnyt mihin se oikeasti loppuu. Pienen pieni palanen tippui vielä pönttöön, ikään kuin pilkatakseen minua mutta en pahemmin välittänyt siitä. Haukoin henkeäni ja päivittelin tilannetta hetken pöntöllä, kunnes siirryin pyyhkimään. Pyyhkiminen ei varmaan ole edes oikea termi sille mitä tein, vaan ennemminkin kauhominen. Paperiin jäi nimittäin vielä keskikokoisen paskan verran jälkijätteitä. Mainittakoon vielä että tuo paska oli siis repinyt suoleni hajalle pahemmin kuin sadan kiimaisen elefantin anaaliorgioiden keskipisteessä, joten saatoin lipsauttaa jälleen kerran sormeni jopa heteroseksuaalisuuden rajan taakse. Pyyhin reilun viisi kertaa, ja kaikki paska oli siinä vaiheessa jo loppu. Vielä muutaman pyyhkäisyn jouduin tekemään työtä, sillä reunoille kuivuneet paskatkin vaativat aika paljon huomiota. Tässä vaiheessa on ehkä hyvä kommentoida hajua; Paskahan haisi pahemmalle itse puskemisvaiheessa, sillä se oli ilman kanssa kosketuksissa niin kauan. Haju oli todella tunkkainen ja vanha, vähän jopa hiivan hajuinen, varmaan käynyt jo jonkin aikaa. Aloin tehdä lähtöäni, ja ennen kuin vedin sen alas, kumarsin sille ja kiitin sitä mielenkiintoisesta parikymmenminuuttisesta. Tein kunniaa ja vedin vessan.

9.1.2012
Oikein paska suodatus
Taas vaihteen vuoksi tekstiä. Jos kommenttisi ei heti näy (niinkuin se normaalisti tekee) se on mennyt bloggerin niin taidokkaaseen roskapostisuodatukseen. Älä siis huoli, vaikka kommenttisi ei heti näkyisi tulee se näkyviin heti kun seuraavan kerran kirjaudun sisään. Eipä tässä muuta, peace off. BOOP
9.1.2012_001
Toimiipas ruoansulatus hitaasti tänä vuonna
Tämän näköiset tuotokset parin päivän pidättelyllä. Ennen itse paskomista olin päästellyt pitkin päivää itsensä kuoleman hajuisia pieruja, ja ne tuntuivat vaan pahentuvan hädän myötä. Noin 15 yli puolenyön menin vessaan. Otin vanupuikon ja istahdin paskalle. Aloin työntää ulos sitä ensimmäistä pötköä, ja siinä olikin aika lailla vaivaa. Kipua se työntäminen ei sinänsä aiheuttanut paljoa, vaan hikeä ja raskasta työtä. Kun se oli päässyt puoleen väliin ja saavuttanut maksimikokonsa oli loppujen paskominen huomattavasti helpompaa. Tämän ensimmäisen jälkeen oli aukolla outoa kutinaa, saattaa johtua tulisesta ruoasta. Toinen oli jo hyvää vauhtia tulossa, mutta tämä yksilö oli suhteessa ensimmäiseen aika pieni. Jäin vielä viideksi minuutiksi rypistelemään pieniä rypäleenomaisia papanoita, mutta päätin että parempi pyyhkiä kuin suoltaan paskoa ulos. Ensimmäiseen paperiin jäi vielä huomattavasti paskaa, eikä toinenkaan ollut poikkeus. Kolmannella jäi enää raitoja, ja tätä rataa mentiin vielä muutama pyyhkäisy. Haju ei sinänsä ollut tappava, varsinkaan verrattuna sitä edeltäviin pieruihin, mutta kyllä sillä olisi jotain matoja metsästetty oikein käytettynä. Vähän suurempaa kyllä odotin näin parin päivän pidättelyllä, mutta ei sentään täysi pettymys.

6.1.2012
6.1.2012_001
Vähän pääsi taas uimaan turhan syvälle, menettelee silti
Hätähän oli harvinaisen kova kun tuota menin vääntämään, ei kuitenkaan ripulimaisen kova vaan omalla tavallaan vaativa. Istahdin paskalle ja juuri kun aloitin sen puskemista, tuli yllätyskuset siinä samalla ja piti nopiasti kädellä työntää alas etteikö olisi vastakkaiseen seinään lentänyt. Paska oli aika kookas ja pitkä, mutta työntäminen ei kuitenkaan ollut kovin vaivalloista. Kun ensimmäinen pökäle oli pudonnut, alkoi toinen huomattavasti pienempi yksilö tehdä tuloaan maailmaan. Se putosi melkein huomaamattomasti alas. Suolessani oli vielä tunne että suurin olisi vasta tulossa joten aloin vääntää entistä lujempaa. Istuin pari minuuttia ähkimässä ja rypistlemässä niitä loppuja pois, mutta sieltä ei tullutkaan mitään. Veikkaan sen lopun tulevan huomiseen mennessä. Hajua tuosta paskasta ei oikein irronnut, mutta paperiin jäi senkin puolesta. Pyyhkimiseen meni noin viisi pyyhkäisyä, mutta sen sijaan että paskaa tulisi ohuemmin per pyyhkäisy, se vain tuli pienemmälle alueelle (olipas sekavaa). Silti, ihan mukava paska, kouluarvosana 8, ei maistunut käsien pesu.

5.1.2012
5.1.2012_001
Kunnon kakku suoraan aamusta
Taas pienet kostot aamukahvilta. 8.15 aikaan olin hörppimässä kahvia ja jo heti ensimmäisellä siemauksella tiesin mitä tulisi tapahtumaan. Noin viiden minuutin päästä jolkottelin läheiseen vessaan (joka on muuten featured muutamassa muussakin postauksessa). Tuo huussi on sen verran hyvin eristetty että siinä pystyy paskoa melko rauhassa ihan äänitehosteiden kanssa, joten en pahemmin pidellyt takana kun päästin paskat pihalle. Paska lensikin aika voimalla ja sitä tuntui tulevan melko paljon. Ripuli (jos tuo nyt sitä on) tuli ikään kuin kolmessa aallossa, joissa jokaisessa tuli paskaa lasillisen verran. Viiden minuutin päästä kun paska oli loppunut haistelin tuloksiani, ja totesin sen olevan oudon mieto haju tuollaiselle väkivaltaiselle paskalle. Pyyhin perseeni aluksi muutaman palan kasalla, ja paperiin jäi vain jotain märkää möhnää, kun taas toisella kerralla siihen jäi klassinen raita. Kolmannella pyyhkäisyllä paskasta oli enää etäinen katku. Vedin vessan ja pesin kädet. Näin jälkikäteen ajateltuna tuo kyseinen paska oli paljon normaalia mukavampi ja kaikin puolin rento. Kouluarvosana 9-

3.1.2012
3.1.2012_001
Mikäs pistäisi aamun paremmin käyntiin kun aimo annos ripulia
Menin sivistämään itseäni opinahjoon kello 8:00 ja ripuli iski uskomattomalla voimalla noin kello 8:05. Seuraava hetki mennä paskalle oli noin 9:00 aikaan. Kierin sitten opetuksen ajan aivan uskomattomissa tuskissa, ja kun viimein pääsin menemään, menin yleiseen vakiovessaani (se jonka olen tukkinut ja varmaan ripuloinutkin täyteen). Yleisen melun ja hälinän takaa pystyin paskoa aika rauhassa ja voimalla. Vapautin sulkijalihakseni ja ripuli tuli melkein mitään kyselemättä ja sotki samalla persettäni melko vahvasti. Tuon ripulin päästäminen oli jotenkin yleistä ripulinormia miellyttävämpää ja huomattavasti kivuttomampaa. Haju kyllä oli todella vahva, lähes makea. Se haju jäi vielä housuihinikin leijailemaan loppupäiväksi, tai sitten vain muistan sen liian hyvin. Pyyhkimiseen meni normaalia vähemmän paperia vaikka persposkenikin olivat aika kurassa. Kaikin puolin mukava kokemus kun sinne vessaan vihdoin pääsi. Kouluarvosana 8½, pesin kädet.

2.1.2012_001
Vuoden ensimmäinen paska
Menin vessaan ihan hampaidenpesumielessä, mutta päätin sitten samalla että paskonkin tässä samalla, kai se on joku outo hampaidenpesu/paska symbioosi. Kuitenkin, istahdin istuimelle ja aloin rutistaa. Perseestäni valuikin hyvää vauhtia melkoinen pitkula joka ei ollut katketakseen sitten millään, vaan jatkoi vaan kaivamistaan eteenpäin. Kun se vihdoin putosi, olin varma että se kosketti vettä ennen kuin putosi alas. Tämän jälkeen tuli vielä pari pienempää pötköä. Haju ei ollut mitenkään päätä huomaava ja paperiin ei tahtonut jäädä paljoakaan mitään. Kuva on vähän oudosta kulmasta koska muuten tuo pitkä paska ei olisi näkynyt kunnolla.

1.1.2012
31.12.2011_001-003
Kolme paskaa, tulivat nimittäin siinä puolen tunnin intervallilla kaikki. Heräsin aamulla aivan helvetilliseen vatsakipuun, kipu oli helposti verrannollinen käden murtumiseen. Kierin hetken tuskissani kunnes päätin että pakko se nyt on vessaan lähteä. Menin sitten paskalle ja kierin pöntölläkin tuskissani. Paskan tuntemuksista ei sinänsä ole mitään muistikuvaa kun kaikki huomio keskittyi tuohon helvetinmoiseen vääntelyyn. Pienet paskathan sieltä tuli ja kipu loppui kun viimeinen pökäle tuli. Otin kuvan ja päätin että pakko mennä suihkuun, hikihän tuossa tuli. Suihkusta tullessani iski kipu uudestaan, vähän pienempänä vaan. Menin vessaan ja ripuliahan sieltä lensi oikein kauniissa kaaressa. Paskoin sitä aikani ja menin takaisin sänkyyn. Tästäkään ei tullut mitään vaan kipu iski taas lievänä ja perseessäni tuntui kunnon ribaleet taas. Menin vielä kolmannen kerran vessaan ja ammuin pienehköt riableet sinne pönttöön. Tämän suorituksen jälkeen kivut katosivat täysin, ja tilalla oli vain pientä heikotusta. Vieläkin olen vähän "mitä vittua" fiiliksellä tästä sarjasta, mutta mikäs siinä kun ei enää mitään tunnu. Pistän nyt nuo paskat tuohon loppuun kronologisessa järjestyksessä. Ja hyvää uutta vuotta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)