29.2.2012

29.2.2012_001

Paska, ja vierailevana tähtenä pallikarva


Kaiken luonnollisuuden nimissä tämä paska olisi pitäny laskea ulos jo eilen päivällä, mutta keräsin silti voimia pidätellä iltaan asti. Ilta venyi tietenkin aamuun asti ja en sitten enää jaksanut lähteä kahden/kolmen aikaan aamuyöstä tätä paskomaan. Tänään sitten kahdentoista aikaan (harvinaista herätä edes tähän aikaan) menin laskemaan sen ulos. Istahdin vessalle päälläni collegehousut, kylpytakki ja villasukat. Jouduin heittämään kylpytakin lattialle ihan suosiolla, sillä eteenhän se olisi tullut. Kävin vääntämään, eikä kauankaan kun perseestäni ropsahteli jo ihan kookkaita muhkaleita. Isompia paskoja tuli sen 2-3, jonka jälkeen vielä pienempien riekaleiden sarja (kuvassa) teki tiensä ulos. Hajua ei kyllä aiheutunut paskaakaan, mutta pyyhkiminen oli oma projektinsa. Pyyhkäisin varmaan kuusi kertaa, ja joka kerralla jäi samanlainen pikkuklöntti. Veikkasin syyksi vanhoja paskanmarjoja, mutta mikäpä salapoliisi minäkin olen. Vedin vessan ja tulin kirjoittamaan tämän.

Vähän kyllä jäi kyrpimään kun vain nuo pienimmät jäivät näkyville, siellä alla on ihan pari muhkeaakin kaveria.

26.2.2012

26.2.2012_001

Ribale, nuff said



Söin tuossa toissapäivänä pitsaa ja eilisen lenkkimakkarakin saattaa olla tuossa alla. Tästä epäinhimillsestä ruoasta huolimatta tämä paska ei ennen tuloaan varoitellut ollenkaan. Istuin koneella nauttimassa kasuaalisti sunnuntaiaamusta, kun aivan yhtäkkiä vatsastani kuului sairaan äänekästä murinaa. Noin viisi sekuntia tämän murahduksen jälkeen rektaalissani paine nousi tuhansiin kilopascaleihin, ja tiesin ettei aikaa ollut hukattavaksi. Sähläsin pakolliset varotoimenpiteet koneella noin kahdessa sekunnissa ja nappasin kännykkäni kouraan ennen vessaan juoksua. Vessan oven avaamisessa ja paskan laukaisemisessa pönttöön oli väliä noin kaksi sekuntia, jos sitäkään. En ehtinyt ottaa henkäystäkään kun perseestäni lävähti valtava "tulppa" joka oli padonnut ilmeisesti reilua litraa puhdasta ripulia suolessani. Tulpan lennettyä kuin tykin suusta, tuli se padottu ripulimassa parissa sekunnissa ulos, jonka jälkeen pelkkiä satunnaisia tippoja valui vielä minuutin ajan. Huokaisin ihan ääneen sen jälkeen, mutta sisään hengittäessäni tajusin sen hajun; Vaikka viime aikoina paskani eivät ole olleet minkään hajuisia, oli tuo silti kaatopaikkaakin pahempi. Jos olet koskaan avannut suihkun lattiakaivoa, niin voin sanoa että huomattavasti mieluisampaa olisi nuolla sen reunuksia kuin ottaa kunnon hajut tuosta infernaalisesta ja abyssaalisesta jätteestä. Pyyhin henkeäni pidätellen ylimääräiset roiskeet persposkiltani, jonka jälkeen siirryin anukseen. Itse ripuliahan ei enää kauheasti ollut aukolla, vaan se oli pelkkää märkää jotakin. Pyyhkäisyjä meni varmaan yhteensä noin 7-9. Tämä paska on liian vaikeasti arvioitavissa joten jätän sen kyllä teille, rakkaat lukijat.

Kiitos ja kumarrus

24.2.2012

24.2.2012_001

Todellinen yllätyspaska



Ajattelin paskoa tämän vasta päivällä, mutta koska liikkumaan olin menossa jo heti aamusta niin pitihän se nyt päästää. Uskoin sieltä tulevan jotain pientä koska ei siellä oikeastaan tuntunutkaan mitään. Istahdin paskalle ja sieltähän tuli valtava kasa satunnaista paskamassaa. Tämän yhden lastin jälkeen suoleni oli mannen lompakkoakin tyhjempi, joten mitäpä siinä turhaan enää istumaan. Pyyhin perseeni, johon meni 3 pyyhkäisyä (oletin enempää) ja lähdin.
Näin jälkeen ajateltuna (tuosta on siis jo viisi tuntia) aika omituinen kasa näin tiiviiden jälkeen.

23.2.2012

23.2.2012_001

Jännä miten hyvänkokoisia jutikoita tulee taas putkeen


Pitkään odotettu paska tämäkin, sitä en mene kieltämään. Hätä ei ollu tätä ennen mikään uskomaton, mutta mukavampihan se on loppuilta koneella istua tyhjällä suolella. Menin vessaan ja istahdin pöntölle valmiina kaikkeen. Ensimmäinen paska kun teki tuloaan, tiesin sen olevan jotenkin normaalia ikävämmässä asennossa. Paska oli jo vähän rektumini ulkopuolella, mutta silti tunsin sen työntyvän anaalini ja välilihani välimaastossa olevaa kohtaa vasten, joten täytyi vähän hytkytellä saadakseni sen ulos. Tämä mulkku kun putosi, tuli toinen vähän pienempi pökäle (kuvassa parhaiten esillä oleva) heti sen jälkeen. Tämän jälkeen ei pitkään aikaan tullut enää mitään, mutta juuri ennen pyyhkimistä lurpsahtikin vielä pieni neekerin etusormen näköinen puikko. Pyyhin sen jälkeen perseeni, ja yksi pyyhkäisy oli helposti enemmän kuin tarpeeksi. Vedin vessan ja pesin jopa kädet.

21.2.2012

21.2.2012_001

Nyt taas tullut ihan mukavan kokoisia paskoja


Ajattelin paskoa tämän jo paljon aikaisemmin, mutta hätä meni taktisesti pois nyrkkeilysäkkiä kassittaessa. Noin kahden tunnin päästä siitä alkoi hätä taas nousta ihan mukaviin lukemiin, joten päätin heittää pikkuisen helpotuspierun. Tämä pieru ei kuitenkaan laskenut paineita, vaan meinasi tuoda mukanaan tumman pikajunan. Kipaisin sitten vessaan ja parin korvatopsin kanssa istuin paskalle. Ensimmäisen pökäleen vääntäminen olikin paljon odotettua kivuliaampaa; Vaikka pää olikin jo pari senttiä ulkona, niin loppuruho oli persettä levittävä päärynä. Pienten ponnistelujen avulla paska tuli kuin tulikin ulos, mutta seuraava oli jo hyvää vauhtia luukulla. Tämä yksilö oli huomattavasti pehmeämpi, ja ulostulokin oli aika lailla puhdas. Loppupaska oli vain epämääräistä  mössöä ja satunnaisia pikkupökäleitä joiden ulostulo oli sen verran haparoivaa, että ne olisi pitänyt käännyttää jo ovella. Hetken vielä äkisteltyäni aloin pyyhkimään, ja juuri kun sain paperin poskilleni tuli persestä vielä viimoinen "kuplivan" kuuloinen paska/ripuli hybridi. Kyseisen massan haju oli huomattavasti edellistä pahempi. Siitä huolimatta pyyhin loppuun, mutta paperiin ei jäänyt paria pyyhkäisyä enempää paskaa. Oletin kyllä tuollaisen mössön sotkevan paperin kunnolla. No, kai se on lievä voitto, säästyyhän paperia ensi kerroille. Kiitos ja kumarrus.

19.2.2012

19.2.2012_001

Taas paskaa ihan parin päivän edestä


Olin viikonlopun reissussa, joten koneelle ei ollut suoranaista pääsyä. Tämän takia pidättelin paskaa ihan kotiin tuloon asti. Menin vessaan ihan 9/10 paskahädän johdattelemana, ja heti kun aloin vähän vääntää niin pelkäsin samanlaista kipu-olympialalisia kuin viime kerralla kun perseessäni tuntui jotain valtavaa. Tällä kertaa asia ei onneksi ollut niin, vaan ensimmäinen pökäle tuli vähän avittamalla ihan tyytyväisenä ulos. Heti perään tuli toinen vähän pienempi, mutta silti ihan kookas pökäle. Tässä vaiheessa haju iskeytyi aika voimakkaana nenääni. Haju ei itsessään ollut mitenkään uskomattoman paha, mutta viime aikojen pikkuisiin hajuihin verrattuna ihan naseva. Rupsautin vielä muutaman tosi pienen pötkön alas ja valmistauduin jo pyyhkimään. Ennen kuin sain paperia käteeni, lumpsahti vielä yksi kookas pötkö kruunaamaan tuon kakun (kyseessä siis tuo yksilö joka on kuvassa eniten esillä). Pyyhkäisin perseeni, mutta siihen ei jäänyt kuin yön persnöyhdät (nukun normaalisti alasti, mutta nyt oli alushousut jalassa erinäisistä syistä) ja vivahde ruskeaa. Taas kerran, ihan positiivinen paska, en käy valittamaan.

17.2.2012

17.2.2012_001

Pitkästä aikaa taas jotain mitä kehtaa titelaarata paskaksi


Tämä paska oli muhinut jo pidemmän aikaa sisälläni, joten oli jo aikakin tulla ulos. Paskahätä iski jo eilen illalla, mutta katosi yllättäen treenien jälkeen. Ajattelin käydä tuossa tänään aamulla paskalla mutta eipä silloinkaan ollut valtavaa hätää. Käväsin asioilla noin tunnin ajan klo 9:00-10:00. Heti kotiin päästyäni iski paskahätä tuhannen ilotytön voimalla, ja vesssaan tuli melkoinen kiire. Siitä huolimatta heitin kahvit tulemaan ja laitoin tietokoneen päälle. Menin vessaan kuninkaallisen hädän johdattelemana, ja istahdin alas. Ensimmäinen laukaus oli kuin rypälepommi; Perseestäni syöksähti 2-4 paskan sarja, ja tämä olikin selvästi se pääasiallinen lasti. Ehdin juuri toipua tästä kun seuraava tykistökeskitys heitettiin tulille. Tässä tuli vähän vähemmän tavaraa, mutta se tuli varmalla syötöllä ikään kuin puolitiivis suklaa valuisi kannusta (vaikkakin paska oli suht kiinteä). Tämän jälkeen tuli ainoastaan satunnaisia rippeitä, ei mitään mainitsemisen arvoista. Paperiin ei jäänyt paljoakaan tavaraa, mutta se vaati silti  useamman pyyhkäisyn. Kaiken kaikkiaan ihan mukava paska, 8+

14.2.2012

14.2.2012_001

Taas aikainen aamupaska, en muista paskaakaan tästä.


Jostain syystä aikaisin aamulla paskotuista kavereista ei tuppaa muistamaan mitään. Joku tarkkasilmäinen on saattanut jo huomata että tuo ei ole oma vessa, vaan yleinen. Valtavissa vitutuksissa ja musiikit korvilla paskottu, joten ei tästä kyllä irtoa mitään, siinä nyt sentään kuva

13.2.2012

13.2.2012_002

Aamupaska osa 2


Loput tuosta aamun epäonnistumisesta, eri muodossa vain. Koko päivän oli vatsassa aivan saatanallinen väänne, ja kun viimein menin vessaan niin odotin kyllä jotain valtavaa. Istahdin alas, eikä hydraulista työntövoimaa tarvittu ollenkaan vaan paska ikään kuin "valui" alas. Jos olet koskaan nähnyt sellaisen jäätelölaitteen joka työntää sitä tavaraa tuuttiin, niin tunne oli melko samanlainen. Tätä tahnaa (joka kyllä tuntui vaan semi-löysältä pökäleeltä) valui melkoinen tovi pienellä syötöllä. Tässä vaiheessa haju iskeytyi tajuntaani kuin etikkapulloa haistaessa. Se ei ollut niinkään paha, eikä edes vahva vaan iskevä. Haju muistutti lievästi viinikellaria joka on lievästi homeessa, johtuen kai siitä että se oli ollut tulevinaan jo aamusta asti (ks. 13.2.2012_001). Pyyhkäisin perseeni ilman mitään valtavia roiskeita ja vedin vessan. Ihan mukavahan tuo oli viimein päästää.

13.2.2012_001

Aamupaska osa 1


Heräsin aamulla sairaaseen vatsakipuun, ja ajattelin että taas mennään tämä päivä sitä kuraisempaa tietä. Herättyäni oli aikaa aamutoimiin n. 8 min, joten paskaan ei mitenkään olisi aikaa. Kun aikaa oli jäljellä noin kaksi minuuttia, oli vatsassa sellainen kierto että pakko se oli lähteä helpotukselle. Istuin hetken pöntöllä ripulia odottaen, mutta kaikki mitä tuli oli pienen pieni kikkare. Yritin vielä yskiä sitä paskaa sieltä mutta ei siitä mitään tullut. Lähdin ja myöhästyin.

12.2.2012

11.2.2012_001

Rumasti meni putkistoon


Hätä oli kyllä raivoisan kova tätä ennen, joten vessaan meno oli taas aika pikainen. Hetkikin vielä niin olisi kyllä ollut lahkeessa. Otin pari korvatopsia ennen paskomista niinkuin tapanani on. Paskaa ei sinänsä tarvinnut vääntää eikä kääntää ollenkaan, mutta siitä huolimatta laukaisin sen torpedon omaisesti rektaaliaukostani. Paskaa pudottaessa hytkyttelin vähän persettäni ees-taas, sen toivossa että paska jäisi loistavasti ja kauniisti esille. No, niinkuin kuvasta saakin selville niin sehän taisi vähän kostautua juuri päinvastaisella tavalla. Ensimmäinen pökäle joka sieltä lopsahti oli aika raivoisan kokoinen. Se on juuri tuo joka tuossa nyt oikeastaan näkyy, se jopa taittuu vähän tuonne alas jos oikein tarkkaan katsoo. Pienempiä pötköjä tuli vielä n. 2, mutta ne menivät kyllä ilman välietappeja merenpohjaan. Pyyhkimisessä ei ollut mitään normaalia sottaisempaa, mutta haju... Viime aikojen paskoissa hajulla ei ole ollut paljoakaan kehumista mutta tämä yksilö kyllä haisi niidenkin puolesta. Voisikohan tämäkin haju olla jotenkin yhteydessä valtaviin hajuhaittoihin joita perseeni oli noin 2 tuntia putkeen ennen tätä roiskinut. Jokatapauksessa, arvosanaa en edes anna koska ei tuollaisesta syvyyspommista ota selkoa.

10.2.2012

10.2.2012_001

Vähän lyhyempi teksti, lievä kiire


Hätä ei ollut mitenkään uskomaton, sopivasti vaan kutkuttava. Istahdin alas paskalle, ja jouduin jopa vääntämään hieman paskaa auttaakseni. Oudon sileitä olivat kyllä pökäleistä jokainen, vähän kuin nakkeja. Hajuhaittoja ei paljoa tullut eikä paperiin jäänyt paskaakaan. Pidempää tekstiä ensi kerralla, lupaus. Sori ja kiitti ja hei.

8.2.2012

8.2.2012_001

Taas pitkästä aikaa kunnon oikea PASKA


Meinasin jopa unohtaa kameran ennen tätä, sepäs vasta olisi vituttanut. Anywhore, hätä oli mennessäni aika raivoisa, mutta en silti tuntenut mitään valtavaa suolenpohjallani. Ajattelin että voisi nyt heittää jotain vähän uutta ja eksoottista, joten paskoin lievästi oikealle kumartaen. Laskuvirhe kuitenkin aiheutti äänekkään "tumahduksen", eikä tavallista molskahdusta. Vilkaisin alas ja pöntön reunahan se oli aivan paskassa... Mutta se ei kamalasti haitannut kun tuollainen kaunis kirjolohi komeili haavissa. Otin tässä vaiheessa ihan varmistukseksi pari kuvaa, ja jatkoin silti vääntämistä. Noin 3-4 minuutin yrittämisen jälkeen luovutin, sillä ei sieltä sittenkään mitään ollut tulossa. Vilkaisin vielä alas ja huomasin että sehän on painunut jo melkein putkeen asti; olipa onni että muistin sen kuvan jo ajoissa. Pyyhin perseeni, ja paperiin jäi aikamoiset soikut, mutta silti kolme pyyhkäisyä riitti hyvin. Haju ei ollut mitenkään normaalia pahempi, aika lailla keskiverto oikeastaan. Kokonaisuudessa anna paskalle 8½ koosta.

7.2.2012

7.2.2012_001

Yllättävin olomuoto pitkästä aikaa


Paskahätä oli luokkaa 8,5/10 ennen tätä, joten vessaan meno oli aika nopea. Tulin juuri kylmästä suoraan paskalle, joten rektaalini oli melko turtana (polkupyörä nääs), joka saattoi johtaa tuleviin tapahtumiin. Menin siis paskalle, ja suoraan laskettuani perseeni tunsin melko kookkaan pökäleen syöksyvän suoraan veteen. Tämän jälkeen laskeutui aluksestani vielä muutama pökäle, mutta sitä enempää miettimättä jatkoin kännykän räpeltämistä. Aloin olla jotakuinkin valmis joten vilkaisin alas valmiina ottamaan kuvaa. Ensimmäinen ajatus oli "mitä vittua". Tunsin selvästi paskoneeni tiiviitä pökäleitä, mutta paskamassa oli thrä puhdasta soossia. Tästä huolimatta otin kuvan ja pyyhin perseeni. Paperiin jäi noin parin pyyhkäisyn arvosta paperia, ja hajua en saanut sen kylmän takia irti. En edes yritä arvostella tätä.

5.2.2012

5.2.2012_001

Alkaa taas tässä kuussa suolikin toimia


Hätä iski jo melkein tappavana noin tunti ennen virallista paskomishetkeä, mutta sain sen pidäteltyä siihe asti että se valuisi takaisin suunnittelemaan seuraavaa hyökkäystä. Seuraava barrage oli jo sen verran mahtaisa että oli minun pakko vetäytyä vessaan. Kun vapautin sen taktisesti vessaan, ei odotettuja kipuja tullut oikeastaan ollenkaan. Jostain syystä minulla oli sellainen mielikuva että tuo rypälepommi repisi perseeni tullessaan hajalle, mutta sehän tuli kuin pehmolelu sieltä. Pökäleiden määrää en oikein onnistunut laskemaan, mutta oli niitä selvästi yli 5. Haju oli yllättävän pistävä, huomattavasti kovempi kuin edellisen 10 paskan. Paperiin ei taaskaan jäänyt oikein mitään, ja yksi veto riitti helposti. Kouluarvosanana hikiset 7½

4.2.2012

4.2.2012_001

Kirjaimellisesti pöntön täydeltä paskaa


Tämä paska oli kaikin puolen aika jännä. Menin vessaan odottaen muutamaa pökälettä, ei mitään ihmeellistä. Aloin paskoa, ja ensimmäinen pötkö solahti todella vaivatta alas. Toinen tuli vähän pienempänä mutta paljon nopeammin ja polttelevammin. Olin jo valmis pyyhkimään kuin aivan kuin pökäle kirkkaalta taivaalta solahti vielä yksi nakki alas. Mutta mitäs, tätä samaa käytäntöä jatkuikin vielä kymmenisen kertaa. Noin viiden minuutin ajan perseestäni solahteli toinen toistaan pienempiä sukkuloita valonnopeudella pönttöön. Voitte vaikka laskea tuosta kuvasta ne pötköt, itse en siihen vaivaudu. Hajua en erottanut, nuhaa niinkuin viimeaikoina on ollut tapana. Pyyhkäisyjä meni kaksi, eli aika perus määrä. Käsiä en suinkaan pessyt, oli oudon siisti paska tuolle koostumukselle.

3.2.2012

2.2.2012_001

Juuri ennen keskiyötä paskottu, pitkästä aikaa jopa keskinkertainen tuote


Tätä paskaa olikin pidätelty jo pidempi tovi, niinkuin päivämääristäkin saattaa nähdä. Sulkijalihakseni alkoivat pettää noin 23:50 joten vessaanhan se oli mentävä (Olin kyllä meinannut jo aiemmin paskoa, mutta edelliskerran häväistyksen jälkeen tätä piti pidätellä). Heti istahdattuani päästin ensimmäisen pötkön. Se jäi ihan mukavasti näkyviin, mutta loput peittivät sen kuitenkin loppupeleissä. Toinen pökäle oli ennemminkin vain haljennut pallero. Ajattelin sen oleen jo siinä, joten valmistauduin pyyhkimään. Aivan yht'äkkiä solahtikin suolestani tuo keihäänkärkeä muistuttava idän pikajuna. Mitenköhän helvetissä se noin ninjasti tuli ulos? Suhteellisen tyytyväisenä tuotoksiini kävin pyyhkimään. Paperi repesi virheellisesti ja käteeni jäi vain yksi pala, mutta se ei ollut haitallista sillä se riitti hyvin pyyhkimiseen, oli nimittäin sen verran kova paska. Pinnan allahan tuo on kokonaan joten hajua ei levinnyt. Kouluarvosanaksi antaisin 8+, hyvä paska.